Cecilia Samartin: Nora ja Alicia

Nora ja Alicia on vanhanajantyylinen romaani. Siinä on juoni ja henkilöt, jotka kasvavat kirjan mukana. Minä pidin erityisesti siitä, että kirja avaa henkilöiden kautta Kuuban vallankumouksen historiaa. Kirjan jälkeen piti googlata ja tarkistaa, miten se Castro oikein valtaan tulikaan, mitä oli ennen häntä ja mikä on tilanne nykyisin.

Kirja näyttää saman, mikä nähtiin muun muassa tsaarin ajan Venäjällä: jos valtaapitävät olisivat laittaneet köyhän kansan olot kuntoon, vallankumousta ei olisi tullut. On myös rikkaiden etu, ettei maahan anneta tulla kurjalistoa. Tai jos sellainen on, kurjaliston olot parannetaan inhimillisiksi.

Kuubassa köyhät asuivat ahtaissa kylissä ilman puhdasta vettä, ilman koulutusta, ilman terveydenhoitoa. He tekivät raskasta työtä rikkaiden pelloilla, ansaitsivat vähän ja näkivät nälkää. Kun olosuhteet ovat niin surkeat, tulee olo, että mikä vain on parempi kuin tämä, mieluummin vaikka kuolema taistelussa parempien olojen puolesta.

Kirja näyttää myös sen, että ihminen tilaisuuden saadessaan on usein itsekäs ja menettää suhteellisuudentajunsa. Puolueen pomot elävät Kuubassa mielettömässä rikkaudessa, mutta kansa elää vielä suuremmassa kurjuudessa kuin ennen vallankumousta.

Kirjan loppuosa on sävyltään eri sorttinen kuin alkupuoli. Kirjailija pistää siihen naiivihöttöä, sitä missä "sydän tietää paremmin" ja "kyllä hän ymmärtää jos rakastaa minua". Loppukuviota myös pitkitetään turhaan. Mutta sen kestää, koska siinäkin osuudessa on kiinnostavammat puolensa, kuten pakomatka Kuubasta.