Nuorena Aino Ackté katseli kammoksuen
vanhenevia oopperalaulaja, jotka yrittivät hurmata oopperajohtajia veikistelemällä
ja flirttailemalla kuin neitokaiset. Hän päätti, ettei tule syyllistymään
sellaiseen, kun tulee vanhaksi.
Aino jatkoi kuitenkin ennen tepsineitä konsteja vuodesta toiseen, kunnes näki itsensä valokuvasta. Hän tajusi, että sorja kaula oli paksuuntunut, hartiat alkavassa köyryssä, kasvot levinneet ja vyötärö kadonnut.
Aino jatkoi kuitenkin ennen tepsineitä konsteja vuodesta toiseen, kunnes näki itsensä valokuvasta. Hän tajusi, että sorja kaula oli paksuuntunut, hartiat alkavassa köyryssä, kasvot levinneet ja vyötärö kadonnut.
Sen jälkeen Aino Ackté luopui keikistelystä, mutta muuten ei menestyksekkään uran
päättäminen kunniallisesti onnistunut. Hänen nimensä oli ollut koko Pariisin
huulilla, kaupoissa oli myyty Ackté-merkkistä parfyymiä, konvehteja ynnä
muuta, ja oli vaikea myöntää, että ura on ohi. Niin vaikea, että hän jätti toisen aviomiehensä
tämän pyynnöistä huolimatta Suomeen ja asettui vielä kerran Pariisiin yrityksenä
saada mainetta edes laulupedagogina.
Aino Ackté on kaikkien aikojen kuuluisin
suomalainen oopperalaulaja. Hän lähti Pariisiin 18-vuotiaana vuonna 1894 ja
teki huikean kansainvälisen uran. Aino oli kaunis, pitkä ja hoikka ja hänellä
oli upea ääni. Myöhemmällä iällään hän oli aktiivinen kulttuurivaikuttaja
Suomessa. Muun muassa Savonlinnan
oopperajuhlat syntyivät Ainon ja hänen ensimmäisen miehensä Heikki Renvallin
aloitteesta.
Raija Oranen on mennyt hyvin Ainon nahkoihin
kirjassaan Ackté. Oranen on tutustunut Ainoon aikalaislähteiden, Ainon kirjeiden ja muistiinpanojen kautta, ja Suomen historia on hänellä jo ennestään hyvin hallussa. Elämänkerta on kirjoitettu romaanin muotoon, ja sen päähenkilö on aidon oloinen, myös sokeudessaan.
Ainon ja Heikin avioliitto alkoi palavasta
rakkaudesta, mutta vuosien saatossa rakkaus hiipui, kun Aino teki uraa maailmalla ja Heikki Suomessa
lehtimiehenä ja poliitikkona. Pariskunnan kaksi lasta jäivät isoäitien ja
palvelijattarien hoteisiin. Kun Heikin kainalosta löytyi toinen nainen, aviopari
erosi Ainon vaatimuksesta vajaan parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen.
Parin vuoden päästä Aino avioitui maaherra
Bruno Jalanderin kanssa. Hän oli tuolloin 43-vuotias ja oopperaura alkoi olla ohi.
Muutaman vuoden Aino pysyi Suomessa, mutta veri veti vielä kerran Pariisiin. Avioliitto lopahti, kun uusi aviomies löysi vaimon pitkien poissaolojen aikana muuta seuraa.
Aino harmittelee Orasen kirjassa, että
etenkin vanhemmiten hänelle tulee riitaa siellä ja täällä. Juhlinnan keskipisteenä olleen
oopperalaulajattaren on vaikea hyväksyä, että enää ei aina tehdä kuten hän haluaa.
Joskus harmi pudottaa hänet kirjaimellisesti lapsen tasolle, makaamaan lattialle potkimaan ja kirkumaan. Niinkin terävän naisen olisi toivonut menevän itseensä ja miettivän, miksi tässä tilanteessa kävi näin ja olisinko minä voinut tehdä jotain toisin?
Joskus harmi pudottaa hänet kirjaimellisesti lapsen tasolle, makaamaan lattialle potkimaan ja kirkumaan. Niinkin terävän naisen olisi toivonut menevän itseensä ja miettivän, miksi tässä tilanteessa kävi näin ja olisinko minä voinut tehdä jotain toisin?
Savonlinnan oopperajuhlat jatkuivat tauon
jälkeen vuonna 1930. Aino Ackté oli
tuolloin 54-vuotias, painoa oli kertynyt eikä äänikään ollut entinen, mutta itsearviointi
ei ollut vieläkään kohdallaan, sillä hän valitsi Pohjalaiset-oopperasta
itselleen Liisan, nuoren tytön, roolin.
Myöhemmin iskelmälaulajana tunnetuksi tullut Georg Malmstén esitti
Jussia. Hän on kertonut, että etenkin Liisan nostamiskohtaukset tuottivat hänelle
hankaluutta.
Raija Orasen kirja on myös kiinnostava matka
1900-luvun alun Suomeen ja etenkin Pariisiin, missä monet suomalaistaiteilijat
viettivät tuolloin osan vuodesta. Oranen kirjoittaa historiaa eläväksi elämäksi,
ja lukija on mukana sadan vuoden takaisissa vaiheissa muiden aikalaisten
joukossa.
SAMAA LAJIA